Karl Marx

Marx Joseph Weydemeyerille

1852


Kirjoitettu: 5. maaliskuuta 1852
Suomennos: © Timo Koste, Vesa Oittinen
Lähde: Marx–Engels. Kirjeitä, s. 68–73. Kustannusliike Edistys, Moskova (1976).
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


New Yorkiin

Lontoo, 5. maaliskuuta 1852
28, Dean Street, Soho

Hyvä Weywy!

Pelkään tapahtuneen jotakin sotkua, koska käsitettyäni väärin viime kirjeesi panin kahteen viime lähetykseen osoitteeksi »Office of the 'Revolution', 7 Chambers' Street, Box 1817». Tuo kirottu »Box 1817» on syypää sekaannukseen, koska kirjoitit minulle, että on tehtävä tämä lisäke »vanhaan osoitteeseen» erottamatta kuitenkaan toista osoitetta toisesta. Toivon kuitenkin asian selvinneen ennen tämän kirjeen perilletuloa sitäkin suuremmalla syyllä, koska viime perjantainen kirjeeni sisältää varsin laajan n:o V:n kirjoituksestani.[1] Numeroa VI, joka samalla on viimeinen, olen ollut tällä viikolla estynyt saamasta valmiiksi.[2] Mikäli lehtesi[3] on jälleen ilmestynyt, niin tämä viivästys ei voi aiheuttaa mitään myöhästymistä, koska Sinulla on varalla runsaasti aineistoa.

Kirjoituksesi Heinzenia vastaan, jonka Engels on valitettavasti lähettänyt minulle liian myöhään, on samanaikaisesti karkea ja hieno, ja tällainen yhdistelmä kuuluukin nimensä veroiseen polemiikkiin. Olen näyttänyt kirjoituksen E[rnest] Jonesille, ja oheisena saat Sinulle osoitetun, painoon tarkoitetun kirjoitelman. Koska Jones kirjoittaa varsin epäselvään ja lyhentelee, ja kun pidän ilmeisenä, ettet ole vielä pesunkestävä englantilainen, lähetän Sinulle alkuperäiskappaleen ohella vaimoni tekemän jäljennöksen ja myös saksankielisen käännöksen silmälläpitäen sitä, että Sinun on painatettava molemmat, alkuperäinen ja käännös, rinnakkain. Jonesin kirjeen jälkeen voit tehdä seuraavan lisäyksen: George Julian Harney, joka niin ikään on herra Heinzenin auktoriteettina, on julkaissut »Red Republican» -lehdessään englanniksi »Kommunistisen manifestimme» reunamerkinnöin, että se on »the most revolutionary document ever given to the World» (»vallankumouksellisin asiakirja, mitä milloinkaan on maailmalle saatettu») ja »Democratic Review'ssaan» hän on kääntänyt tuon Heinzenin »kaluaman» viisauden, so. Ranskan vallankumousta koskevan kirjoitukseni »Revue der Neuen Rheinischen Zeitungista»,[4] ja eräässä Louis Blancia koskevassa kirjoituksessaan hän huomauttaa lukijoilleen tämän kirjoituksen edustavan Ranskan asioiden »todellista kritiikkiä».[5] Muuten ei tarvitse viitata pelkästään »ääriaineksiin» Englannissa. Jos parlamentin jäsenestä tulee Englannissa ministeri, on hänen asetuttava uudelleen valittavaksi, niinpä Disraeli, uusi valtiovarainministeri, Lord of the Exchequer, kirjoittaa valitsijoilleen 1. maaliskuuta:

»We shall endeavour to terminate that strife of classes which, of late years, has exercised so pernicious an influence over the welfare of this kingdom.» »Me yritämme tehdä lopun luokkataistelusta, jolla on ollut viime vuosina niin vahingollinen vaikutus kuningaskuntamme hyvinvointiin.»

»Times» houmauttaa tähän maaliskuun 2. päivänä:

»If anything would ever divide classes in this country beyound reconciliation, and leave no chance of a just and honourable peace, it would be a tax on foreign corn.» »Jos tässä maassa jokin voisi pirstoa luokat niin pitkälle, että ei ole enää mahdollinen minkäänlainen sovittelu, niin sellainen olisi ulkomaisen viljan verottaminen.»

Ja jotta joku tietämätön Heinzenin tapainen »tyyppi» ei kuvitelisi, että aristokraatit ovat viljalakien puolesta ja porvarit niitä vastaan, koska edellä mainitut haluavat »monopolia», jälkimmäiset taas »vapautta» — tavallinen kansalainen tuntee vastakohdat vain tässä ideologisessa muodossa — niin on pantava merkille, että 18. vuosisadalla olivat aristokraatit Englannissa (kaupan) »vapauden» puolesta ja porvarit »monopolin» puolesta. Se oli sama asenne, joka vallitsee »viljalakeihin» nähden tällä hetkellä »Preussissa» kummankin luokan kesken. »Neue Preussische Zeitung» on kiivain vapaakaupan kannattaja.

Lopuksi kiinnittäisin Sinun sijassasi ylimalkaan herrojen demokraattien huomiota siihen, että he tekisivät paremmin, jos he tutustuisivat ensin itse porvarilliseen kirjallisuuteen, ennen kuin ryhtyvät suotta haukkumaan sen vastassa olevaa kirjallisuutta! Herrojen pitäisi esim. tutkia Thierryn, Guizot'n, John Waden jne. historiallisia teoksia päästäkseen selville menneisyyden »luokkien historiasta». Heidän tulisi tutustua kansantaloustieteen alkuasettamuksiin, ennen kuin lähtevät arvostelemaan kansantaloustieteen arvostelua. Riittää esim., kun avaa Ricardon pääteoksen, jotta löytää sen ensi sivulta sanat, joilla hän aloittaa esipuheen:

»The produce of the earth — all that is derived from its surface by the United application of labour, machinery, and capital, is divided among three classes of the community; namely the proprietor of the land, the owner of the stock or capital necessary for its cultivation, and the labourers by whose industry it is cultivated.» »Maan tuotto — kaikki, mikä maanpinnalta työn, koneiden ja pääoman yhteiskäytöllä saadaan — jakaantuu kolmen yhteiskuntaluokan, nimittäin maanomistajien, sen viljelemiseen tarpeellisen kantavarallisuuden eli pääoman omistajien sekä niiden työläisten kesken, joiden uutteruudella sitä viljellään.»[6]

Siitä, miten vähäisessä määrin porvarillinen yhteiskunta on Yhdysvalloissa kypsynyt tehdäkseen luokkataistelusta havainnollista ja ymmärrettävää, antaa loistavan osoituksen C. H. Carey[7] (Philadelphiasta), ainoa merkittävä pohjoisamerikkalainen taloustieteilijä. Hän hyökkää porvariston klassisinta edustajaa[8] ja proletariaatin stoalaista vastustajaa Ricardoa vastaan, jonka teos on hänen mukaansa asevarastona anarkisteille, sosialisteille ja kaikille porvarillisen järjestyksen vihollisille. Hän panee paitsi Ricardon myös Malthusin, Millin, Sayn, Torrensin, Wakefieldin, Maccullochin, Seniorin, Whatelyn, R. Jonesin ym. eurooppalaisten talousauktoriteettien syyksi, että nämä esiintyvät yhteiskunnan repijöinä ja kansalaissodan valmistelijoina kun todistelevat, että eri luokkien taloudellisen pohjan on aiheutettava niiden keskuudessa välttämättömän ja alituiseen voimistuvan antagonismin. Carey yrittää kiistää heidän väitteensä, ei tosin typerän Heinzenin tavoin kytkemällä luokkien olemassaolon poliittisten etuoikeuksien ja yksinoikeuksien esiintymiseen, vaan luomalla kuvan, jonka mukaan sen sijaan, että taloudelliset edellytykset: maankorko (maanomistus), voitto (pääoma) ja työpalkka (palkkatyö) ovat taistelun ja antagonismin edellytyksiä, ne olisivat pikemminkin yhteiselämän ja sopusoinnun edellytyksiä. Hän tietysti todistaa vain, miten olojen »kehittymättömät» yhteiskunnalliset suhteet Yhdysvalloissa käyvät hänestä »normaalisuhteista».

Minulle ei kuulu ansio enempää luokkien olemassaolon keksimisestä aikamme yhteiskunnassa kuin niiden keskisestä taistelustakaan. Porvarilliset historiankirjoittajat olivat jo kauan ennen minua tuoneet esiin luokkataistelun historiallisen kehittymisen ja porvarilliset taloustieteilijät luokkien taloudellisen anatomian. Mitä minä toin uutta, niin ensinnäkin todistin, että luokkien olemassaolo on yhteydessä vain tuotannon tiettyihin historiallisiin kehitysvaiheisiin; toiseksi, että luokkataistelu johtaa ehdottomasti proletariaatin diktatuuriin; kolmanneksi, että tämä diktatuuri itse on vain siirtymistä kaikkien luokkien hävittämiseen ja luokattomaan yhteiskuntaan. Heinzenin kaltaiset tietämättömät tolvanat, jotka kiistävät luokilta paitsi taistelun, jopa niiden olemassaolonkin, osoittavat vain pitävänsä, kaikesta verentihkuisesta ja pseudoinhimillisyyttä ammottavasta louskutuksestaan huolimatta, niitä yhteiskuntaoloja, joissa porvaristo on valtiaana, historian viimeisenä aikaansaannoksena, sen non plus ultrana.[9] He osoittavat olevansa vain porvariston aseenkantajia, jotka ovat sitä inhottavampia, mitä vähemmän tolvanat sitten itse käsittävät porvarillisen järjestyksen suuruudesta ja ohimenevästä välttämättömyydestä.

Valikoi edellä olevista ajatuksista se, mikä Sinusta näyttää hyvältä. Sivumennen sanoen Heinzen on omaksunut meiltä »keskittymisen» oman »liittotasavaltansa» sijaan jne.[10] Kun ne katsomukset, joita me nyt luokista levitämme, ovat käyneet itsestään selviksi ja muodostuneet eräänlaisena irtaimistona osaksi »ihmisen tervettä järkeä», niin silloin tuo mölli tulee kyllä julistamaan ne suuriäänisesti »oman teräväpäisyytensä» tuoreimmaksi aikaansaannokseksi ja mekastamaan noiden katsomusten pitemmälle menevää kehittelyämme vastaan. Samaan tapaan hän mekasti »omasta teräväpäisyydestään» Hegelin filosofian kustannuksella niin kauan, kuin tämä oli edistyksellistä. Nyt hän muonittaa itseään sen tympeiksi käyneillä ja Rugen sulattamattomina ylenantamilla murusilla.

Oheisena saat lopun Unkarin kirjeenvaihtoa. Entistä suuremmalla syyllä on Sinun yritettävä ottaa siitä jotakin — mikäli lehtesi on olemassa — kun Szemere, Unkarin entinen pääministeri, on luvannut minulle Pariisista käsin panna kokoon Sinua varten seikkaperäisen omalla allekirjoituksellaan varustetun kirjoituksen.

Jos lehtesi on päässyt ilmestymään, niin lähetä useampia kappaleita, jotta niitä voidaan levittää paremmin.

Sinun K. Marx

 


Viitteet:

[1] Ks. Karl Marx. »Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista». Toim.

[2] Ilmeisesti laatiessaan »Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista» loppuosaa Marx muutti suunnitelmaansa jonkin verran. Teoksessa on seitsemän eikä kuusi lukua, joista viimeisen Marx lähetti New Yorkiin 25. maaliskuuta 1852. Toim.

[3] — »Die Revolution». Toim.

[4] Ks. Karl Marx. »Luokkataistelut Ranskassa 1848–1850». Toim.

[5] »Kommunistisen puolueen manifesti» julkaistiin chartistilaislehdessä »Red Republican» (»Punainen tasavaltalainen») vuoden 1850 marraskuussa. Se oli »Manifestin» ensimmäinen englanninkielinen käännös. Kyseisen aikakauslehden toimittajan J. Harneyn kirjoittamassa esipuheessa mainittiin ensi kerran Marxin ja Engelsin nimet »Manifestin» tekijöinä. Harneyn julkaisemassa aikakauslehdessä »Democratic Review» (»Demokraattinen katsaus») julkaistiin vuoden 1850 huhti–kesäkuussa otteita Marxin teoksesta »Luokkataistelut Ranskassa 1848–1851». Tässä mainittu Harneyn viittaus tähän teokseen sisältyy hänen laatimaansa selostukseen Louis Blancin kirjasta »Ranskan vuoden 1848 helmikuun vallankumouksen historian sivuja». Selostus julkaistiin »Democratie Review'ssä» vuoden 1950 toukokuussa. Toim.

[6] David Ricardo. Kansantalouden ja verotuksen periaatteet. Porvoo–Helsinki 1937, s. 57. Toim.

[7] C. H. Carey. »Essay on the rate of wages», Philadelphia, London 1835. Toim.

[8] Sanan »edustajaa» yläpuolelle on Marx kirjoittanut »tulkitsijaa». Toim.

[9] — ei mitään tästä ylitse. Toim.

[10] Marx tarkoittaa omaa ja Engelsin polemiikkia Heinzenia vastaan, joka esiintyi 1847 »Deutsche-Brüsseler Zeitungin» palstoilla hyökkäillen kommunismia vastaan. Samassa lehdessä julkaistuissa kirjoituksissaan Engelsin »Kommunistit ja Karl Heinzen» ja Marxin »Moralisoiva arvostelu ja arvosteleva moraali» — he arvostelivat saksalaisen pikkuporvarillisten radikaalien demokratian rajoittuneisuutta ja epäjohdonmukaisuutta, varsinkin sitä, että he eivät ymmärtäneet Saksan keskittämisen ja yhdistämisen välttämättömyyttä. Toim.