Jos vähennämme tavaran arvosta raaka-aineet ja muut tavaraan käytetyt tuotantovälineet korvaavan arvon, so. jos vähennämme arvon, joka edustaa tavaraan sisältyvää aikaisempaa työtä, niin muu osa tavaran arvosta on se työmäärä, jonka työläinen on lisännyt viimeisessä tuotantoprosessissa. Jos tämä työläinen tekee päivässä 12 tuntia työtä ja jos 12 tunnin keskinkertainen työ kiteytyy 6 šillingin kultamäärässä, niin tämä lisätty 6 šillingin arvo on ainoa arvo, jonka hänen työnsä on luonut. Tämä työajan määräämä arvo on ainoa varanto, josta sekä työläinen että kapitalisti ottavat osansa en osinkonsa, ainoa arvo, joka voidaan jakaa työpalkaksi ja voitoksi. On selvää, että tämä arvo sinänsä ei muutu, jaettakoon se osapuolien kesken missä suhteessa tahansa. Mitään ei muuta sekään, jos yhden työläisen asemesta otetaan koko työläisväestö ja yhden työpäivän asemesta esimerkiksi 12 miljoonaa työpäivää.
Koska kapitalisti ja työläinen voivat jakaa keskenään vain tämän rajoitetun arvon, ts. arvon, jonka mittana on työläisen koko työ, niin mitä enemmän tulee toisen osaksi, sitä vähemmän tulee toisen osaksi ja päinvastoin. Kun on olemassa tietty määrä, niin toinen osa suurenee samassa suhteessa kuin toinen pienenee. Jos työpalkka muuttuu, niin voitto muuttuu päinvastaiseen suuntaan. Jos työpalkka pienenee, niin voitto suurenee, jos taas työpalkka suurenee, niin voitto pienenee. Jos työläinen saa aikaisemman olettamuksemme mukaan 3 šillingiä, so. puolet luomastaan arvosta, tai jos hänen koko työpäivästään puolet on maksettua ja puolet maksamatonta työtä, niin voiton suhdeluku on 100 prosenttia, koska kapitalistikin saa 3 šillingiä. Jos työläinen saa vain 2 šillingiä eli tekee omaksi hyväkseen työtä vain kolmasosan koko päivästä, niin kapitalisti saa 4 šillingiä ja voiton suhdeluku on 200 prosenttia. Jos työläinen saa 4 šillingiä, niin kapitalisti saa vain 2 šillingiä ja voiton suhdeluku laskee 50 prosenttiin. Mutta nämä vaihtelut eivät vaikuta tavaran arvoon. Yleinen palkankorotus johtaisi siis voiton yleisen suhdeluvun pienenemiseen vaikuttamatta kuitenkaan tavaroiden arvoon.
Mutta vaikka tavaroiden arvon, joka viime kädessä sääntelee niiden markkinahintoja, määrää yksinomaan tavaroihin kiinnitetyn työn kokonaismäärä ja vaikka tavaroiden arvo ei riipu tuon määrän jakamisesta maksettuun ja maksamattomaan työhön, tästä ei suinkaan seuraa, että esimerkiksi 12 tunnissa valmistettujen tavaroiden tai tavararyhmien arvo pysyisi vakiona. Tietyssä työajassa eli tietyllä työmäärällä tuotettujen tavaroiden määrä eli massa riippuu käytetyn työn tuotantovoimasta eikä kestosta eli pituudesta. Kehruutyön tuotantovoimien tietyllä asteella tuotetaan esimerkiksi 12 tunnin työpäivässä 12 naulaa lankaa, tuotantovoimien alhaisemmalla asteella vain 2 naulaa. Jos siis 12 tunnin keskinkertainen työ olennoituu 6 šillingin arvossa, niin edellisessä tapauksessa 12 naulaa lankaa maksaisi siis 6 šillingiä, jälkimmäisessä tapauksessa 2 naulaa lankaa maksaisi samoin 6 šillingiä. Naula lankaa maksaisi edellisessä tapauksessa 6 pennyä ja jälkimmäisessä 3 šillingiä. Tämä hinnan eriävyys olisi seuraus käytetyn työn tuotantovoimien erilaisuudesta. Tuotantovoiman ollessa suurempi lankanaulassa esineellistyisi 1 työtunti, kun taas tuotantovoiman ollessa pienempi lankanaulassa esineellistyisi 6 työtuntia. Lankanaulan hinta olisi edellisessä tapauksessa vain 6 pennyä, vaikka työpalkat olisivat suhteellisen korkeat ja voiton suhdeluku alhainen; jälkimmäisessä tapauksessa se olisi 3 šillingiä, vaikka työpalkat olisivat alhaiset ja voiton suhdeluku korkea. Asianlaita olisi näin, koska lankanaulan hinnan määrää siihen sisältyvän työn kokonaismäärä eikä se suhde, jossa tämä kokonaismäärä jakautuu maksettuun ja maksamattomaan työhön. Aikaisemmin mainitsemani tosiasia, että hyvin maksettu työ voi tuottaa halpoja ja huonosti maksettu työ kalliita tavaroita, menettää siis paradoksaaliselta näyttävän luonteensa. Tämä tosiasia ilmentää vain yleistä lakia, jonka mukaan tavaran arvon määrää tavaraan sisällytetty työmäärä, ja tämä työmäärä riippuu yksinomaan käytetyn työn tuotantovoimasta ja muuttuu sen tähden aina, kun työn tuottavuus muuttuu.